



Omistaja kävi hakemassa uuden pennun Yhdysvalloista Suomeen. Tultiin ensimmäinen päivä toukokuuta illalla Helsingin lentoasemalle. Pitkä matkustusaika on takana, noin 16 tuntia yhteensä Minneapoliksesta Suomeen saakka. Mukavaa oli jenkeissä, lennoilla tosin tällaiselle pitkäjalkaiselle ihmiselle vähän vähemmän mukavaa.
Oli tosi kiva käydä itse hakemassa pentu, pääsi tutustumaan kasvattajaan ihan henkilökohtaisesti ja koiriin myös, joista suurin osa pennun sukulaisia. Pääsi ihan omin silmin toteamaan, millaisia koiria sukutaulussa on. Tietysti oli myös kiva käydä jenkeissä ensi kertaa, vaikka aikaa olikin tosi vähän, vain 2 yötä perillä. Mall Of America on ainakin nimensä veroinen, mielettömän iso ostoskeskus, jossa on huvipuisto sisällä : 0. Siinä olisikin jo mennyt muutama päivä pelkästään siellä seikkaillessa, nyt pääsi tekemään vain pintaraapaisun. Noh, ehkä seuraavalla kerralla sitten.
Topi on kasvanut maatilalla ja tottunut kaikenlaisiin eläimiin. Se on viettänyt myös paljon aikaa autossa ja käynyt kaupungissa, joten sosiaalistamista on tästä helppo jatkaa. Ensimmäistä kertaa nähty juna herätti ihmetystä, mutta ei yhtään pelkoa. Tällä viikolla mennään katsomaan myös busseja ja ehkä raitiovaunuja, on siinä pennulle ihmettelemistä : ).
Topi on jo noin 16-viikkoinen joten sohvalle hyppääminen onnistui. Samalla tuli mieleen, että moni muukin, vähemmän koirakelpoinen asia on Topin yletettävissä, joten piti vähän siirrellä paikkoja pentu-kelpoisemmiksi. Siitä on niin kauan, kun viimeksi oli tuollainen hampaitaan juuri vaihtava purukone, että oli päässyt unohtumaan mikä kaikki voisi olla kivaa purtavaa. Luita menee myös ennätystahtia, kun ikeniä niin kutittaa.
Trikki, vanhempi koiramme suhtautuu Topiin tällä hetkellä vielä kuin välttämättömään pahaan, jota on vain kestettävä, niin kauan kuin se täällä vierailee. Odotan mielenkiinnolla, kun Trikki viimein tajuaa, että tuo riiviö ei ole lähdössä täältä minnekään ja pitäisi alkaa pitämään vähän kuria, jotta toinen ei hyppisi nenille koko ajan. Tällä hetkellä pentu saa syödä Trikin ruoatkin vielä, pitäähän sitä vieraanvarainen olla : ).
Paljon on pennulla opittavaa ja nähtävää. Sisäsiistiksikin pitäisi alkaa opettemaan, vaikka omistaja on kyllä sitä mieltä, että näin kerrostaloasunnossa on helpompi aloittaa oppimaan tekemään kylpyhuoneeseen, kun aina ei ehdi ajoissa ulos. Tuon ikäinen otus kun tekee noin 3 tunnin välein, leikkihetkinä tunnin välein. Topin mielestä siihen voi tehdä, missä sattuu seisomaan vielä tällä hetkellä, joten omistaja yrittää ennakoida ohjaamalla Topin aina sen herätessä kylpyhuoneeseen ja hiukan syömisen jälkeen myös. Hirveät kehut päälle kun pissaa oikeaan paikkaan. Odotettavissa on, että viikon lopulla suurin osa pissoista osuu jo kylpyhuoneeseen joka paikan sijasta.
|
Muut kolumnit 12.06.2010 Paimennustreenejä 10.01.2010 Syntymäpäiväsankari 06.10.2009 Ajatuksia tulevaisuudesta 11.08.2009 Terveyttä ja tuloksia 05.07.2009 Huh hellettä! 09.12.2008 Lunta tupaan 22.09.2008 Leikkiä ja treeniä 16.06.2008 Muuttosuunnitelmia 12.05.2008 Näyttelymenestystä 12.02.2008 Tottelevaisuusharjoittelua 08.01.2008 Kauhukakara 1v 14.10.2007 Murkkuiässä 12.08.2007 Pentunäyttelyitä 28.07.2007 Agilityesteitä 08.07.2007 6kk ja kasvu jatkuu... 03.06.2007 Uimaopetusta 21.05.2007 Penskat on söpöjä! 31.12.2006 Joululahjoja 30.07.2006 Uimista koko kesä 19.11.2005 Työtä tämä elämä 16.08.2005 Lehmäilyä |
NCL ja australiankarjakoira![]() Tietoa tankeromuodossa. |