



Trikki pääsi tänään epäviralliseen paimennustestiin, kun tapasimme ensimmäistä kertaa lehmiä. Törmäsimme karjatilan läheisyydessä aitauksesta karkuteille lähteneeseen vasikkaan, jonka Trikki sai paimentaa takaisin aitaukseen. Trikki tiesi selvästi mitä tehdä, joten ainakin vietit pelaavat tällä pojalla hyvin! Trikki tosin olisi halunnut jatkaa komentamista hieman enemmänkin, joten oli hyvä, että koira oli turvallisesti kiinni. Näin ei tapahtunut mitään hallitsematonta, varsinkin kun se näytti innostuvan asiasta niin, että omistajan käskyt olisivat kaikuneet kuuroille korville. Nyt saimme koiran avulla ohjattua vasikan oikeaan suuntaan, sekä tietysti suostuteltua takaisin aitauksen sisäpuolelle vasikan toisista ajatuksista huolimatta.
Nyt on viimeiset nuortenluokan näyttelyt käyty, koska Trikki täytti tänään kaksi vuotta. Hieman jouduttiin Trikin kanssa tekemään töitä hampaiden näytön kanssa; hän kun on sitä mieltä, että vieraan ei tarvitse hänen suuhunsa sormiaan tunkea (varsinkaan kehässä), eikä pidättyväisenä koirana pidä vieraan ihmisen "kopeloinnista" muutenkaan, varsinkaan kun eivät edes tajua mokomat lahjoa mitenkään ennen kuin tulevat Trikin henkilökohtaiselle alueelle... Kehän ulkopuolella harjoitukset menivät aina hyvin, mutta nyt alkoivat kumpikin noista osa-alueista sujua jo paremmin myös kehässä. Trikki tajusi, että tämä nyt vain kuuluu niihin pakollisiin epämiellyttävyyksiin, kun kehään joudutaan ja on ihan turha murista tuomarille uhkauksia, kun ne hampaat katsotaan joka tapauksessa.
|
Muut kolumnit 12.06.2010 Paimennustreenejä 10.01.2010 Syntymäpäiväsankari 06.10.2009 Ajatuksia tulevaisuudesta 11.08.2009 Terveyttä ja tuloksia 05.07.2009 Huh hellettä! 09.12.2008 Lunta tupaan 22.09.2008 Leikkiä ja treeniä 16.06.2008 Muuttosuunnitelmia 12.05.2008 Näyttelymenestystä 12.02.2008 Tottelevaisuusharjoittelua 08.01.2008 Kauhukakara 1v 14.10.2007 Murkkuiässä 12.08.2007 Pentunäyttelyitä 28.07.2007 Agilityesteitä 08.07.2007 6kk ja kasvu jatkuu... 03.06.2007 Uimaopetusta 21.05.2007 Penskat on söpöjä! 02.05.2007 Topi tuli kotiin 31.12.2006 Joululahjoja 30.07.2006 Uimista koko kesä 19.11.2005 Työtä tämä elämä |
NCL ja australiankarjakoira![]() Tietoa tankeromuodossa. |