



Topi on jo yhdeksänkuinen ja alkaa olemaan sen ikäinen, että jalkaa yritetään jo vaappuen nostaa pissatessa ja kiinnostavat kepit metsässä ovat siirtyneet kokoluokkaan halko entisten kepakoiden sijaan. Aina välillä on hetkiä, kun koko maailma tuntuu olevan Topin jalkojen juuressa ja kaikki on mahdollista. Omistaja yrittää parhaansa mukaan huolehtia, ettei tämä maailmanomistaja satuta itseään näissä suuruuden puuskissaan, kun mikään paikka ei silloin ole liian korkea, etteikö sieltä voisi hypätä alas, yms.
On myös hetkiä, kun kaikki epäilyttää. Rapusta kuuluvat äänet ovat yhtäkkiä vihollisen aikaansaamia (pakko haukkua), postintuoja on silloin epäilyttävä (postit kolahtavat postiluukusta näköjään epäilyttävästi toisinaan..) ja taivaalla lentävä kuumailmapallo on mahdollisesti vaarallinen UFO; sanoo omistaja mitä tahansa : ).
Tottistreeneissä on alettu käymään säännöllisesti ja Topi sai kehuja hyvästä keskittymiskyvystään. Palkkana käytetään suurimmaksi osaksi vielä ainakin namia, mikä auttaa pitämään Topilla kontaktia omistajaan. Motikkakin kelpaa, mutta vielä ei ihan riitä pitämään keskittymistä yllä mm. seuraamisessa, nami ajaa paremmin asian ainakin vielä toistaiseksi. Treenejä jatketaan ja näyttelyissäkin piipahdetaan vielä pari kertaa ennen vuodenvaihdetta harjoittelemassa.
Topin veli, Hillhaven Journey The Rapids, "Gauley" on menestynyt koiranäyttelyissä heti alusta. Kuvia Gauleystä suunnilleen 7kk:n ikäisenä löytyy täältä.
|
Muut kolumnit 12.06.2010 Paimennustreenejä 10.01.2010 Syntymäpäiväsankari 06.10.2009 Ajatuksia tulevaisuudesta 11.08.2009 Terveyttä ja tuloksia 05.07.2009 Huh hellettä! 09.12.2008 Lunta tupaan 22.09.2008 Leikkiä ja treeniä 16.06.2008 Muuttosuunnitelmia 12.05.2008 Näyttelymenestystä 12.02.2008 Tottelevaisuusharjoittelua 08.01.2008 Kauhukakara 1v 12.08.2007 Pentunäyttelyitä 28.07.2007 Agilityesteitä 08.07.2007 6kk ja kasvu jatkuu... 03.06.2007 Uimaopetusta 21.05.2007 Penskat on söpöjä! 02.05.2007 Topi tuli kotiin 31.12.2006 Joululahjoja 30.07.2006 Uimista koko kesä 19.11.2005 Työtä tämä elämä 16.08.2005 Lehmäilyä |
NCL ja australiankarjakoira![]() Tietoa tankeromuodossa. |