



Osallistuimme koiranäyttelyyn Topin kanssa eilen. Topi menestyi hyvin, tuloksena oli ROP ja Topin ensimmäinen sertifikaatti. Tuomari oli Marja Talvitie, jonka kirjallinen arvostelu kuuluu seuraavasti: Kookas, voimakas, erittäin hyväntyyppinen. Vahvapäinen, hyväilmeinen uros. Hieman niukat etu- ja takakulmaukset. Erinomainen runko. Aavistuksen liian laskeva lantio. Takapotku saisi olla parempi. Hyvä karva ja luonne.
Haukun opetus, josta kerroin edellisessä kolumnissa oli menestys. Itseasiassa se oli niin hyvä menestys, että täytyi välillä toppuutella nuorta herraa, ainakin sisätiloissa : ). Topi rakastui tähän uuteen lupaan ilmaista itseään haukkumalla ja aluksi vastaus ihan kaikkeen olikin äänekäs : ). Onneksi kuitenkin nyt, kun lupa haukkua alkaa olemaan "eilisen juttuja", Topi on rauhoittunut. En myöskään ole harjoituttanut jatkuvaa haukkumista sillä noin kuukauteen, luulisin.
Sään lämmetessä muutama viikko sitten huomasin kiinnostukseni tottisharjoitteluun hiipuvan samaa tahtia. Sen sijaan aloimmekin harjoittelemaan yhdessä pyöräilyä Topin kanssa. Topi siis juoksee valjaissa pyörän vierellä, ei sentään pyöräile itse ; ), vaikka fiksu poika onkin. Suurimmaksi osaksi homma jo luonnistuu, mutta joskus Topi unohtaa vielä olevansa kiinni pyörässä nähdessään jotain mielenkiintoista. Noh, harjoitus tekee mestarin : ).
|
Muut kolumnit 12.06.2010 Paimennustreenejä 10.01.2010 Syntymäpäiväsankari 06.10.2009 Ajatuksia tulevaisuudesta 11.08.2009 Terveyttä ja tuloksia 05.07.2009 Huh hellettä! 09.12.2008 Lunta tupaan 22.09.2008 Leikkiä ja treeniä 16.06.2008 Muuttosuunnitelmia 12.02.2008 Tottelevaisuusharjoittelua 08.01.2008 Kauhukakara 1v 14.10.2007 Murkkuiässä 12.08.2007 Pentunäyttelyitä 28.07.2007 Agilityesteitä 08.07.2007 6kk ja kasvu jatkuu... 03.06.2007 Uimaopetusta 21.05.2007 Penskat on söpöjä! 02.05.2007 Topi tuli kotiin 31.12.2006 Joululahjoja 30.07.2006 Uimista koko kesä 19.11.2005 Työtä tämä elämä 16.08.2005 Lehmäilyä |
NCL ja australiankarjakoira![]() Tietoa tankeromuodossa. |