Paimennustreenejä   Lauantaina 12. kesäkuuta 2010

PaimennustreenejäSupa pääsi harjoittelemaan paimennusta lampailla toukokuun lopussa. Olimme Kuttukuun lammas- ja vuohitilalla järjestetyllä paimennusleirillä. Kuttukuu on Kuopion lähettyvillä oleva tila, jossa kouluttajamme Sinikka Kumpusalmi järjestää kesäisin paimennusleirejä ja jopa paimennuskisat AHBA:n säännöillä ja tuomareilla. Sekä koiralla että omistajalla oli huisin hauskaa, joten onneksi olemme menossa vielä kahdelle leirille ja HCT-testiin (Herding Capability Test) tänä kesänä. Muutamaan näyttelyynkin olemme ilmoittautuneet Supan kanssa, toiveissa olisi saada toinenkin serti. Supa on jo täyttänyt kaksi vuotta huhtikuun lopussa, joten syksyllä mennään vielä luonnetestiin.

Myös Topi pääsee kokeilemaan paimennusta seuraaville leireille ja mahdollisesti tavoittelemaan myös HCT-titteliä. Saapi nähdä miten hommat sujuvat herran kanssa.

Jepen menestys näyttelyissä on jatkunut pojun ollessa nyt kahden sertifikaatin omistaja. Vielä yksi serti Jepen täytettyä kaksi vuotta ja hyväksytty luonnetesti päälle, niin Jepestä tulee Suomen Muotovalio. Syksyllä Jeppe pääsee terveystutkimuksiin. Siltä kuvataan lonkat, kyynärät, selkä ja polvet. Myös silmät tutkitaan virallisesti. Sitä ennen mennään katsomaan Jepen sisaruksia Ruotsiin, jossa niille tehdään MH-testi. Mukava nähdä omin silmin, millä tavalla Topin pennut ovat kehittyneet fyysisesti ja henkisesti.



Muut kolumnit
10.01.2010 Syntymäpäiväsankari
06.10.2009 Ajatuksia tulevaisuudesta
11.08.2009 Terveyttä ja tuloksia
05.07.2009 Huh hellettä!
09.12.2008 Lunta tupaan
22.09.2008 Leikkiä ja treeniä
16.06.2008 Muuttosuunnitelmia
12.05.2008 Näyttelymenestystä
12.02.2008 Tottelevaisuusharjoittelua
08.01.2008 Kauhukakara 1v
14.10.2007 Murkkuiässä
12.08.2007 Pentunäyttelyitä
28.07.2007 Agilityesteitä
08.07.2007 6kk ja kasvu jatkuu...
03.06.2007 Uimaopetusta
21.05.2007 Penskat on söpöjä!
02.05.2007 Topi tuli kotiin
31.12.2006 Joululahjoja
30.07.2006 Uimista koko kesä
19.11.2005 Työtä tämä elämä
16.08.2005 Lehmäilyä
  NCL ja australiankarjakoira

NCL
 Tietoa tankeromuodossa.



© A&A